Skip to main content

Cat® 308 käytössä Viher-Pirkalla

SÄHKÖINEN ESIOHJAUS LISÄÄ MINIKAIVURIN TEHOKKUUTTA

Caterpillarin pari vuotta takaperin markkinoille tuoma täydellisesti uudistettu tela-alustainen ja lyhytperäinen CAT® 308 CR kaivukone saa merkin asiakkailta kiitosta osakseen. Kävimme Helsingin Herttoniemessä Viher-Pirkka Oy:n työmaalla tutustumassa 308:n tekniikkaan. Samalla kuultiin viherrakentamisen ammattilaisilta kokemuksia koneen käytöstä.

Sähköinen esiohjaus eli Cat Stick Steer aktivoidaan keltaisesta napista painamalla. Esiohjauksella voidaan sekä ajaa että kaivaa.

Tekniikaltaan CAT:n 8-tonninen on jopa edeltäjäänsä luotettavampi ja polttoainetaloudellisempi. Kuljettajan paikalta kiitoksen sanat kuuluvat täysin uudesta, aikaisempaa avarammasta ja automaattisella ilmastoinnilla varustetusta ohjaamosta. Mainitsematta eivät jää myöskään kaikkiin CAT -minikoneisiin vakiovarusteeksi Suomessa tuotu sähköinen esiohjaus. Se mahdollistaa koneen ajon ja kaivun sekä pääsääntöisesti kaikkien hydrauliikan voimin toimivien lisälaitteiden ohjauksen kuljettajanistuimen käsinojien Stick Steer-ohjaimista. Toki koneissa on joystickien rinnalla yhä perinteiset polkimet ja vivut.

Avesco Oy:llä alle 10-tonnisista CAT-työkoneista vastaava tuotepäällikkö Mikko Aules sanoo Caterpillarin minikoneisiin uutena tuodun sähköisen esiohjauksen tarjoavan useita, tässä koneiden kokoluokassa liki ennennäkemättömiä käyttö- ja säätömahdollisuuksia:

"Sähköinen esiohjaus (Stick Steer) tuo työlaitteiden käyttöjärjestelmään runsaasti säätömahdollisuuksia. Voidaan esimerkiksi säätää koneen käyttölaitteiden nopeuksia ja vasteita sekä työhydrauliikan virtauksia".

Auleksen mukaan Stick Steer -ohjauksen aktivointi ja käyttö on tehty mahdollisimman vaivattomaksi ja käyttäjäystävälliseksi:

"Järjestelmään voidaan asettaa myös kuljettajakohtaisia asetuksia, mikä voi nopeuttaa ja helpottaa urakointia, kun koneella on useampia käyttäjiä".

Yhteiskuvassa työmaalla Helsingissä tuotepäällikkö Mikko Aules Avesco Oy, Työnjohtaja Sami Koivisto Viher-Pirkka Oy, Pekka Koivisto Viher-Pirkka Oy ja Marianna Mänttäri Avesco Oy.

Ulottuvuus ratkaisee kaivukoneen valinnassa

Pääkaupunkiseudulla viherrakentamisen alalla monipuolisesti ja ammattitaidolla palveleva Viher-Pirkka Oy sai yhtenä ensimmäisistä asiakkaista Suomessa käyttöönsä uusimman Next Gen -mallisukupolven CAT 308 kaivukoneen. Työnjohtaja Sami Koivisto on erittäin tyytyväinen koneeseen ja Caterpillaria maahantuovan Avesco Oy:n tarjoamiin jälkimarkkinapalveluihin.

"Meillä on kaksi 308:a. Ensimmäinen tuli vuonna 2021 ja toinen noin vuotta myöhemmin. CAT 308:n lisäksi meillä on kaksi CAT 908 pyöräkuormaajaa."

Yhteistyö Avescon kanssa toimii sekä myynnin että huoltopalveluiden osalta niin hyvin, ettei meidän ole tarvinnut muiden valmistajien koneisiin edes parehtyä.

Herttoniemessä kiinteäpuomisella CAT 308 kaivukoneella työskentelevä Pekka Koivisto tunnustaa olevansa ns. vanhan kaartin konekuski, - niin pitkään on tullut kaivukoneen polkimia ja kahvoja käyteltyä, ettei tuollaisiin joystick-ohjaimiin oikein tahdo saada tuntumaa. Pyörittäjän ohjaus onkin sitten eri juttu, niitä on ollut jo sen verran pitkään että homma sujuu, Pekka Koivisto toteaa.

Koneen perään pultatun vastapainon ja Rototilt R3 pyörittäjän sekä multakauhan kanssa noin 9-tonnia painavan koneen ohjaus sujuu Koivistolta varmaotteisesti.

"Meidän hommissa on erityisen tärkeää että puomilla on riittävästi ulottuvuutta myös korkeussuunnassa. Työmaat ovat pääsääntöisesti ahtaita ja puomia joudutaan usein kääntämään jonkinlaisen kontin tai kiipeilytelineen yli."

Työnjohtaja Sami Koivisto painottaa ulottuvuuden ja suurten liikeratojen tärkeyttä koneen valinnassa.

"Eikä uusi 308 tuonut meille siinä pettymystä. Meillä oli aikaisemmin edeltävän sukupolven 308 ja tämä vaikuttaa kaikilta ominaisuuksiltaan vieläkin edistyksellisemmältä."

Kiinteällä tai tyvipuomilla

Avescon Mikko Aules sanoo suomalaisten asiakkaiden valitsevan useimmin kiinteällä puomilla varustettuun CAT® 308 CR kaivukoneen.

"Tarjolla on myös ns. Tyvipuomivaihtoehto, joka on yhtälailla meillä valikoimassa. Ja muutamat löytävät tiensä myös suomalaisille urakoitsijoille".

Kysymykseen millaisista toimitusajoista uusien CAT® 308 CR -kaivukoneiden kanssa puhutaan kesäkuussa 2023 Aules vastaa:

"308 on yksi meidän kestosuosikeista ja olemme varautuneet reilulla puskurilla asiakkaiden mahdollisiin nopeisiin konetarpeisiin. CAT® 308:n kohdalla puhutaan, tietenkin halutusta varustelusta riippuen, hyvinkin lyhyistä toimitusajoista."

Cat 308 esittely ja käyttökokemuksia